tiistai 29. lokakuuta 2013

Heppa kuulumisia!

Elikkäs perjantaina Liisa meni Kallella. Se oli ollut ihan kiltisti, mitä nyt kytännyt ovelle päin, eikä halunnut kuunnella koko ajan. Muuten kuitenkin oli ollut ihan kiltisti. Lauantaina ja sunnuntaina Asta meni Kallella ja Suvi oli mukana. Kalle oli ollut ihan ok. Etenkin lauantaina se oli ollut aika rauhallinen. Sain myös videota leirille Kallen laukasta ja Astahan oli oppinut istumaan siellä paremmin. Ennen Asta etenkin laukassa hieman puristi reisill', oli irti satulasta ja jalat jännityneenä, josta Kalle kuumui joka kerta, eikä meinattu millään saada sitä rauhallisempaan laukkaan. Yritin monta kertaa sanoa, että istu satulaan mutta ei silloin tajunnut. Noo viikko oli aika ratsastusten välissä ja olihan se ymmärtänyt mitä tarkoitin:D. Itse istun Kallella aika syvällä satulassa ja se kuunteleekin istuntaa hyvin. Noo luulen että nyt kun Astakin on oppinut paremmin istumaan siellä, saadaan Kallestakin laukassa parempi ja se kulkee rennompana ja rauhallisesti. Ulkona on nyt niin lämmin, että Kalle on hikoillut runsaasti ratsastuksissa.

Eilen menin itse Kallen aika kevyesti. Tein hetken ravissa töitä. Se oli hieman hidas pohkeelle niin kuin useimmitenkin varsinkin alussa. Edestä se oli suurimman osan aikaa hyvä, välillä pakeni hieman kuolaimen taakse. Yritin saada sitä ratsastettua takaa nopeammaksi, jotta se tulisi paremmin kuolaimen tuelle. Tehtiin jonkin verran käynti-ravi siirtymiä. Vasempaan se kuunteli hyvin ja pysyi koko siirtymien ajan kevyenä ja rentona. Oikealle se helposti hieman poikitti siirtymissä, mutta hetken päästä asia korjaantui. Laukkasin vaan hetken molempiin suuntiin. Se oli aluksi hieman kiinni sisällä, mutta ratsastamalla sain sen kuitenkin aika hyvin irti. Sitten tein vielä hetken harjoturavia ympyrällä ja yritin saada sen vaan rentoutumaan laukan jäljiltä. Lopulta vielä kevyt ravi ja hevonen mahdollisimman energiseksi takaa ja kevyeksi eteen- alas edestä. Se oli ihan ok, mutta olisin halunnut, että se polkee takaa vielä paremmin ja reagoi pohkeeseen nopeammin.

Tänään menin päivällä ja ratsastin sitä vaan ihan hetken, koska heppa oli vähän väsyneen oloinen, onhan sillä viimeinen vapaa ollut tossa 3-4 viikkoa sitten, kun oli reilu viikko sitten vähän taas energinen tai ainakin kauhean säikky kaikelle, eikä kuunnellut kunnolla. Ratsastin hetken ravia molempiin suuntiin ympyröillä. En laittanut kannuksia ollenkaan, vaikka hevonen olikin hidas pohkeelle. Laukkaa en ottanut ollenkaan. Ei oikeestaa tehty kun alkuverkka ja sitten lopetettiin. Tein muutaman käynti-ravi siirtymän, jotta saisin sen pohkeelle nopeammaksi. Kyllä se sieltä ihan hyvin alkoi kuuntelemaan ja pysyi aika rentona siirtymien ajan. Luulen, että se saattaa olla hieman jumissa, koska ei ihan tarpeeksi astu aluksi alle. Sillä on kuitenkin tehty nyt joka päivä töitä, eikä vapaita tai kävelypäiviä ollenkaan. Kallen selkälihakset on kuitenkin vieläkin hieman heikot ja ollaan vaadittu, että se kulkee selän läpi ja heti kun sen on hetken kulkenut oikeinpäin, hyvin polkien se on saanut lopettaa. Loppuraveissa se  venyttää hyvin ja astuu paremmin alle.

Kalle saa nyt muutaman kevyen päivän. Se rokotetaan huomen aamulla. Katsotaan, miten kevyempi muutama päviä vaikuttaa siihen.


Tossa vielä kuva, minkä sain viikonloppuna leirillä. Kalle ja Asta kävelyllä maastossa ja kuivattelemassa hikiä, meijän hienolla tähti viltillä:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti